IRR-TV

Elin varhaislapsuuteni 70-luvulla rakastavassa algerialais-suomalaisessa perheessä Vantaan Martinlaaksossa. Vanhempani eivät olleet uskovia. Äitini opetti kyllä iltarukouksen ja puhui joskus suojelusenkeleistä. Hän antoi minun käydä lähiömme pyhäkoulussa, mutta muuten kotonamme ei koskaan keskusteltu hengellisistä asioista.

Isäni oli tapamuslimi. Hän pidättäytyi syömästä sianlihaa, muttei muuten korostanut millään tavoin islaminuskoa.

Kansainvälisiä ystäviä

Muutimme Sveitsiin, kun olin 10-vuotias, ja sieltä edelleen kahden vuoden kuluttua Ranskaan. Kävin peruskoulun loppuun ja menin lukioon kansainväliseen yksityiskouluun. Ystäväpiirini oli monikansallinen.

Eräästä kongolaisesta kristitystä tytöstä, Florettesta tuli paras ystäväni. Olen häneen yhteydessä edelleen. Muistan, että hän rukoili Jumalaa ja uskoi Jeesukseen, mutta itse en ollut kiinnostunut uskonasioista.

Joskus keskustelimme yliluonnollisista asioista ja sivusimme samalla uskonkysymyksiä, mutta torjuin ne aina. Ajattelin niiden sopivan enemmän ystäväni elämänkatsomukseen kuin omaani. Uskoontuloni jälkeen sain tietää hänen rukoilleen puolestani 17 vuoden ajan.

Muutettuani Ranskaan aloin pikku hiljaa kiinnostua uskonasioista. Samoihin aikoihin koulumme monet oppilaat harjoittivat leikin varjolla spiritismiä ja onnistuivatkin siinä. Itse en halunnut mennä niihin leikkeihin mukaan. Ajattelin, että maailmassa on olemassa jokin yliluonnollinen voima, jota spiritistiystäväni kutsuivat ja joille tämä henki vastasi.

Ranskaan muutettuani kävin edelleen kansainvälistä koulua, jossa monet ystäväni sattuivat olemaan muslimeja. Heidän kauttaan aloin kiinnostua islaminuskosta.

Minusta tuli muslimi

Opettelin muslimiystävieni kanssa ulkoa Koraanin rukoustekstejä, Surateja. Kävin heidän kanssaan moskeijassa ja rukoilin viisi kertaa päivässä. Paastosimme yhdessä Ramadan-paaston ja pidimme suuria paastonajan päätösjuhlia.

Kerran koulumme muslimiopettajia ja -oppilaita pyydettiin keskusteluohjelmaan Ranskan suurimmalle tv-kanavalle kertomaan islaminuskostamme. Kerroin 15-vuotiaan vilpittömällä ja puhdassydämisellä uskolla islamin jumalasta.

Olin vilpitön jumalaetsinnässäni. Ajattelin, että jos noudatan kaikkia Koraanin käskyjä ja rukoilen puhdassydämisesti, niin varmasti löydän tämän jumalan, josta kaikki kansat puhuvat. Tätä etsikkoaikaa kesti noin kahdeksan vuotta.

Uusien ystävien pariin

Palattuani Suomeen 90-luvun alussa olin edelleen sydämessäni muslimi, mutta en enää harjoittanut uskoa yhtä kurinalaisesti kuin Ranskassa asuessani. Pikkuhiljaa uudet ystävät ja nuoren aikuisen elämä siirsi uskonasiat taka-alalle.

Saatuani etäisyyttä uskonasioihin minussa heräsi yllättäen raju kapina kaikkia uskontoja vastaan. Ajattelin, ettei tässä maailmassa voi olla jumalaa, koska etsin häntä niin monta vuotta enkä löytänyt. Olin ollut äärimmäisen kuuliainen kaikille käskyille ja halunnut kaikin tavoin miellyttää islamin jumalaa, mutta kaikki se tuntui jälkikäteen ajateltuna tyhjältä.

Aineellisesti olen aina saanut elää hyvää ja helppoa elämää. Päällisin puolin minulta ole koskaan puuttunut mitään.

Minulla ei ollut kristittyjä ystäviä, enkä tuntenut lainkaan kristinuskoa, en edes sen perusoppeja. Sitten koiraa ulkoiluttaessani tutustuin samanikäiseen naiseen, jonka kanssa meillä oli paljon juteltavaa. Hänestä tuli ystäväni. Erään kerran kysyin häneltä ohimennen, mitä hän ja hänen miehensä tekisivät seuraavana päivänä. Hän vastasi, että he menevät kirkkoon.

Lähdin kirkkoon

Hetken juteltuamme hän pyysi minua ja poikaystävääni mukaan kirkkoon. Päätin lähteä tutustumaan paikkaan, jossa noin selväjärkiset ihmiset viihtyivät. Oli vuosi 2000.

Olin aivan hämmentynyt seurakunnassa. Kuinka hengellisiä lauluja voidaan laulaa niin vapautuneesti ja puhua Raamatun kertomuksia niin selkokielellä ja kansantajuisesti. Eniten minua koskettivat laulut ja tanssi, jota joku seurakuntaan kuuluva nainen tanssi.

Seurakuntakokouksen päätyttyä menin keskustelemaan sen naisen kanssa. Hän johdatti minut rukoukseen. Sanoin Jumalalle: ”Jos sinä, Jumala, olet todella olemassa, haluan sinun osoittavan sen minulle konkreettisesti. Enää en hukkaa minuuttiakaan elämästäni tyhjien rutiinien suorittamiseen.”

”Jos minulla on joitain syntejä, jotka ovat esteenä sinun tuntemisellesi, pyydän, että annat ne anteeksi, koska ainoa tahtoni on päästä tuntemaan sinut elämässäni todellisena. Haluan ottaa sinut Jeesus Kristus vastaan elämääni. Pyydän, että johdatat minua eteenpäin sinun tuntemisessasi ja näytät minulle konkreettisesti, kuka olet.”

Jumala ilmestyi

Siitä päivästä Jumala ilmestyi elämääni konkreettisesti. Hän alkoi opastaa minua askel askeleelta kaikilla elämänalueilla. Jumala täytti sydämeni sellaisella rakkaudella ja ilolla, jota en ollut koskaan aiemmin kokenut. Halusin vain tanssia, iloita ja huutaa koko maailmalle, kuinka ihana Jeesus Kristus on.

Kuuliaisuuteni kumpuaa nykyään yhteydestäni ja rakkaudestani Jumalaan, ei velvoitteesta tai rangaistuksen pelosta. Hän on ollut minulle niin hyvä, armollinen ja rakkaudellinen, etten voi kuin palvoa Häntä koko sydämestäni.

Jeesus on minulle yhtä todellinen kuin lapseni tai aviomieheni tai kuka tahansa lähimmäiseni. Hän on ollut vahva puolustajani ja turvapaikkani myös ahdistusten ja koettelemusten keskellä. Hän on suurempi Jumala kuin ikinä pystyin edes kuvittelemaan.

Olisinpa saanut tuntea Hänet jo aiemmin…

Lue muita stooreja