IRR-TV

Minulla oli onnellinen lapsuus. Toisin olisi voinut olla, jos olisin asunut äitini tai isäni luona. Siellä olisi ollut pelkoa, tylyä käytöstä ja juominkeja. Reilun vuoden ikäisenä sain uuden kodin kasvattivanhempieni luona. Heistä tuli minulle isä ja äiti.

Kasvatusisäni oli hyvä uskovainen. Hänen luonteensa oli muuttunut Jeesuksen kaltaiseksi. Joka aamu ja ilta hän rukoili ja luki Raamattua. Minulla ei ole yhtään ikävää muistoa hänestä.

Kun lähdin opiskelemaan, kasvatusisä sanoi, ettemme enää tapaa ja antoi minulle muistoksi Raamatun lauseen: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat, joista olet sanova, nämä eivät minua miellytä.” Hän nukkui pois sen viikon aikana.

Minä en välittänyt hänen kehotuksestaan, vaan suhtauduin kielteisesti uskontoon.

Täällä on häkää!

Ensimmäisen kerran  koin Jumalan kutsun oli 12-vuotiaana. Olimme isän ja äidin kanssa
rukoushuoneella. Siellä oli vierailijoita Helsingistä, ja he kertoivat vaikuttavasti Jeesuksen
sovitustyöstä. Tajusin, että Jeesus kuoli myös minun pahojen tekojeni tähden. Kotona pyysin isältä ja äidiltä anteeksi tekojani. Muistan, että isältä oli helppo pyytää anteeksi, mutta äidiltä vaikea, koska hän ei ollut uskossa.

Myöhemmin olin töissä eräässä kaupassa naapurikylässä. Illalla menin ulos poikaystäväni kanssa. Oli talvi ja hyvin kylmä. Menimme hänen autotalliinsa lämmittelemään.  Laitoimme tallin oven kiinni, menimme autoon ja laitoimme myös auton ovet kiinni. Moottori hyrisi mukavasti ja lämmintä tuli. Mutta tuli myös häkää.

Nukahdimme molemmat häkään. Kukaan ei tullut autotalliin. Minä havahduin kuitenkin jonkun ajan päästä. Poikaystävä nukkui vieressäni. Ravistin häntä kaikin voimin, tuloksetta. Lähdin autosta ja jätin auton oven ja autotallin ovet auki. Ulkona huomasin menossani jotain outoa, sillä horjuin kuin juopunut. Vaivoin pääsin kämpilleni. Pahoinvointi alkoi. Avoimen ikkunan ääressä olo helpottui.

Poikaystäväni oli herännyt kylmyyteen ja ryöminyt kotiinsa. Olen varma, että enkeli herätti minut ja antoi happea, että pystyin toimimaan. Isän rukoukset kuultiin. Jumala tiesi, että tulevaisuudessa haluaisin palvella häntä ja  pelasti minun ja ystäväni hengen.

Helsinkiin

Toisen kerran Jumala kutsui minua lukiessani keskikoulun uskonnon tenttiä varten. Rukoilinkin
silloin jonkin aikaa. Olin muuttanut Helsinkiin ja kävin päivittäin biologisen äitini liikkeessä kahvilla. Siellä kiroiltiin kovasti. Se tarttui minuunkin niin, että kiroilin melkein joka lauseessa. Kävin myös joka viikko tanssimassa. Ulkonaisesti oli hauskaa, mutta sisälläni koin tyhjyyden.

Kyläilin talossamme asuvalla kampaajalla. Hänen luonaan asui ikäiseni tyttö. Tuo tyttö kertoi minulle Jeesuksesta silmät loistaen. Ajattelin hänen olevan onnellisempi kuin minä, vaikka ulkonaisesti kaikki asiani olivat hyvin. Kävin heidän luonaan useamman kerran. Lopulta tein  päätöksen antaa elämäni Jeesukselle. He rukoilivat puolestani. Itse en uskaltanut edes ääneen rukoilla.

Kun tulin kotiin, sanoin ääneen: ”Kiitos Jeesus, että pelastit minut.” Silloin tunsin valtavaa pelastuksen iloa.

Kompastuksesta eteenpäin

Aloin käydä hengellisissä tilaisuuksissa. Ajattelin, että hyvinhän tämä uskonelämä sujuu, kunnes päädyin tekemään raskaasti syntiä. Herra näytti, että omalla voimallani en pärjää, vaan tarvitsen Jeesuksen voimaa.

Itkin kokouksessa tekoani. Sielunhoitaja kysyi, uskonko saaneeni tekoni anteeksi. En vastannut, koska en ollut varma. Hän avasi Raamatun ja näytti: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Sitten uskoin.

Koin uskoon tuloni jälkeen myös vastustusta. Äitini ja isäpuoleni yrittivät saada minut luopumaan uskostani monella tavalla, lopulta lahjomalla. Kasvattiäitini oli myös alussa vastaan. Hänen suhtautumisensa muuttui pian, kun hän näki muutoksen elämässäni. Huomasin itsekin, miten itsekäs olin ollut.

Meillä oli monta entistä parempaa vuotta yhdessä. Lopulta kasvattiäitinikin otti Jeesuksen Vapahtajakseen.

Vaikeuksista siunaus

Herra oli ilmaissut minulle etukäteen, että elämääni tulisi vaikeuksia. Ihmettelin, kun niitä ei moneen vuoteen tullut. Sitten rakas kasvatusäitini kuoli. Koin olevani yksin maailmassa. Ystäväni
hylkäsi minut, sairastuin ja tuli vielä vaikeuksia työssäkin. Monesti itkin ja rukoilin. Viivyin siinä niin kauan, että tunsin Jeesuksen läsnäolon.

Joskus Jeesus lohdutti minua näyttämällä jotakin kärsimykseni tarkoituksesta. Hän halusi kasvattaa minua sen avulla tulevaa tehtävääni varten. Turha ylpeys karisi ja uskoni vahvistui.

Vaikea aika koitui lopulta suurimmaksi siunaukseksi elämässäni. Sen jälkeen ymmärsin kohtaamiani kärsiviä ihmisiä paremmin työssäni. Tiedän nyt myös omasta kokemuksesta, että uskovalla on aina turva. Hänellä on Jeesus, joka ei koskaan omaansa hylkää. Aina on toivoa vaikeimmassakin tilanteessa.

Uskovan elämällä on myös tarkoitus. Sisimpäni tyhjyys täyttyi, kiroilu vaihtui rukoukseen toisten puolesta ja tulevaisuudessa odottaa ihana elämä Jeesuksen tullessa. On mahtava etuoikeus olla
Jumalan lapsi. Sen oikeuden saamme Jeesuksen sovitustyön ansiosta.

Lue koko stoori