Yleiskristillinen medialähetysjärjestö • tavoittaa Venäjää, Aasiaa ja islamilaista maailmaa

IRR-TV

 Tilaa Itäportti-lehti
Etsi sivuiltamme
Iran Tulosta

Nyt on Eelamin eli Iranin aika!

"Aikojen lopulla minä käännän Eelamin kohtalon, sanoo Herra."
(Jeremia 49:39)

IRR-TV:n muslimityön osastolla on ruuhkaa varsinkin persian- eli farsinkielisten ohjelmien tuotannossa. Sitä mukaan, kun ohjelmia valmistuu, uusia on jo paljon jonossa. Persiaa käyttää Iranissa puhekielenään noin 70 miljoonaa ihmistä.

70 miljoonan asukkaan Iranissa Raamattuja on hyvin vaikeaa löytää. Niitä ei ole kirjakaupoissa eikä edes seurakunnissa, iranilaiset ystävämme kertovat.

• Uskoon tulevat iranilaiset katsovat kristillisiä TV-ohjelmia ja pyytävät: "Lähettäkää meille Raamattuja, koska meillä ei ole niitä."

• Viranomaiset pyrkivät estämään muslimien pääsyn seurakuntiin Iranissa. Viranomaiset myös häiritsevät kristillisten satelliittiohjelmien katsomista poistamalla lautasantenneja ja lähettämällä häiritsevää signaalia. Lisäksi he estävät suodattimilla pääsyn monille evankelioiville ja sähköisen Raamatun tarjoaville internetsivuille.

• Seurakunnat ovat maanalaisia, eivätkä ne voi pitää yhteyttä vapaasti. Monet uskovat eivät tunne toisiaan, koska he ovat hyvin pienissä ryhmissä, joihin kuuluu 5–6 ihmistä. Heillä ei ole tarvittavia verkostoja Raamattujen hankkimiseen.

• Iran on kuin kasvava lapsi. Uskovaiset tarvitsevat apua ulkopuolelta toisilta kristityiltä. Erityisesti nyt, kun kaikki on sensuurin alla.

• Kristukseen uskovalla ei ilman Raamattua ole hengen ravintoa. Uskosta osattomia varten Raamattuja tarvitaan kertomaan totuus Jeesuksesta.

• IRR-TV rakentaa verkostoa Iranissa ja muissa maissa olevien kontaktien kautta. Raamatut jaetaan tämän verkoston välityksellä.

• Huomenna meillä ei välttämättä ole niitä mahdollisuuksia, jotka meillä on Iranissa tänään.

• IRR-TV:n evankelioivat satelliitti-TV-ohjelmat tavoittavat potentiaalisesti miljoonia iranilaiskoteja.

• Iranissa ihmisiä on tullut Kristuksen luokse. Heitä on vielä vähän, mutta joukko kasvaa.

• Rukoile Iranin avautumisen, raamattuhankkeen, TV-ohjelmien ja evankeliumin menestymisen puolesta, koska rukous on tärkeintä, mitä voimme tehdä! Auta myös jakamaan Raamattuja iranilaisille lahjoittamalla raamattuprojektiin!

 

Raamattuja Iraniin

Iranissa on huutava pula aseesta, joka ei kylvä kuolemaa vaan elämää. Raamattuja tarvitaan, mutta ihmisten on vaikea löytää niitä.

Tavoitteenamme on jakaa Iranissa 50 000 Raamattua. Yksi kirja maksaa noin 3 euroa. Esimerkiksi 30 euron lahjoituksellasi annat Raamatun 10 iranilaiselle.

Lahjoitustili:


Osuuspankki 513205-261169