TV-kuvaukset somaliksi alkoivat
Historian lehti kääntyi, kun IRR-TV:llä alkoi tv-ohjelmien kuvaaminen somaliksi. Somalinkielisiä hengellisiä tv-sarjoja ei ole tehty koskaan aiemmin.
Ohjelmissa esiintyy neljä entistä muslimia, jotka asuvat Suomessa. Kuvaamme syyskuussa kahta sarjaa. Naisten ohjelma Sinua varten käsittelee evankeliumia arjen kautta. Siinä puhutaan esimerkiksi tasa-arvosta ja sitä, miten voi saada henkilökohtaisen yhteyden Jumalaan. Elämän koulu -nimistä sarjaa isännöivät nuoret somalimiehet.
Somalin kieltä puhuu 15–25 miljoonaa ihmistä. Somalit ovat muslimeja ja kulttuurisesti hyvin suljettu ryhmä, joka voidaan tavoittaa vain median kautta.
Kalasta somalit Kristukselle - tue Raamattujen painamista somaliksi!
Itä-Afrikan sarvessa sijaitseva Somalia on yksi maailman turvattomimpia maita. Maata vaivaavat nälänhätä ja levottomuus. Somalia on muslimimaa, jossa on noin kahdeksan miljoonaa asukasta. Kaikkiaan maailmassa 15–25 miljoonaa puhuu somalin kieltä.
Somalit ovat lähes unohdettu lähetyskenttä. Kuitenkaan somalien suurin katastrofi ei ole sota tai kuivuus. Somalien sydämen maaperä halkeilee kuivuudesta. Heillä on Elävän veden jano.
“Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?” (Room. 10:14)
Somalinkielisiä Raamattuja on vaikea löytää. Kuitenkin Jumalan sana on ainoa ratkaisu somalien turvattomaan arkeen. Vie kanssamme ilosanoma somaleille. Anna heille Sanan tuoretta leipää tukemalla Raamattujen painamista somaliksi!
- tue Raamattujen painamista somaliksi! Arabityön tili OP 513205-261169
|