|
Missioon yhteyden ottaneista 90 % seurakuntiin |
|
01.07.2010 09:46 |
|
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa toteutettiin suurkaupunkimissio loppuvuonna 2007 medialähetysjärjestö IRR-TV:n johdolla. Noin 10 000 ihmistä ja heidän taustallaan olevaa perhettä otti yhteyden missiotoimistoon. Nyt heidän keskuudessaan yhdessä kaupunginosassa tehdyn tutkimuksen mukaan 90 prosenttia on liittynyt seurakuntiin mission jälkeen.
Marras-joulukuussa 2007 pidetty Kiovan kaupunkimissio kosketti satojatuhansia ukrainalaisia perheitä TV-ohjelmien välityksellä. Missiosta tuli puheenaihe miljoonakaupungin medioissa, kodeissa ja kaduilla.
Kiovassa ja sen ympäristössä asuu noin viisi miljoonaa ihmistä, joista arviolta noin kolme miljoonaa katsoi mission TV-ohjelmia kuukauden aikana. 10 000 yhteyden ottaneen takana on perheitä, joten suorassa kosketuksessa missioon oli arviolta 30 000 kiovalaista.
Nyt runsaat kaksi vuotta myöhemmin paikallisen Spasenie (Pelastus) -seurakunnan johto ilmoitti, että Vishnevan kaupunginosassa 90 prosenttia tietokantaan päätyneistä missiotoimistoon soittaneista on liittynyt seurakuntiin.
Yksin Spasenie-seurakunnassa on kastettu ja siihen liittynyt 900 uskoon tullutta. Kiovan muissakin seurakunnissa on kastettu uusia jäseniä.
Jo vuosi sitten Spasenie-seurakunnan apulaispastori Juri Babinets kertoi, että yhteensä 3 000 ihmistä oli tullut uskoon heidän seurakuntansa kautta mission jälkeisenä vuonna ja että he olivat perustaneet 15 uutta seurakuntaa.
Babinets totesi joidenkin olleen epäileviä, johtuiko kasvu kaupunkimissiosta vai olisiko kasvua ollut muutenkin ilman missiota. Tilastot kertovat, että heti mission jälkeen vuonna 2008 seurakunnan kasvu oli huipussaan. Vuonna 2009 kasvu oli laskenut huolestuttavan paljon, noin kahdeksasosaan.
Nyt Spasenie-seurakunta on aktivoimassa median kautta tehtävää evankelioimistyötään uudelleen.
|