55 000 muslimia kokoontui rukoilemaan Moskovan keskustassa
Syyskuun 9. päivän aamuna moskovalaiset todistivat ennennäkemättömän rukouskokouksen eräällä keskustan pääkadulla.
Näky oli huikea. Koko kadun leveydeltä, laidasta laitaan, kävelytieltä toiselle niin kauas kuin silmä kantoi, näkyi kumartuneita miesten selkiä.
55 000 muslimia kokoontui levitettyjen mattojen päälle Rauhan valtakadulle (Prospekt Mira).
Muslimit valloillaan
Moskovalainen sanomalehti kirjoitti: "Muslimit tukkivat kaikki moskeijan lähistöllä olevat tiet levittäen mattonsa alleen."
Islamilaisten muftien päämies Ravil Gainutdin onnitteli uskonveljiään paastokuukausi ramadanin päättymisen juhlan merkeissä ja pyysi "kaikkivaltiasta" ottamaan vastaan pyhän paaston ja antamaan anteeksi muslimien synnit.
Pietarissa toistui lähes sama kuin pääkaupungissa. Pietarissa muslimeja oli koolla noin 50 000. Kokous aiheutti sen, että liikenne Gorkin metroaseman tuntumassa oli jumissa. Tilanne oli poikkeuksellisen vaikea Sennajan aukiolla, kuvaili moskovalainen päivälehti.
Kristityt ahtaalla
Venäjän muslimien yllättävä "voimannäytös" keskellä kahta Venäjän suurinta kaupunkia herättää kysymyksiä.
Muslimit saavat vapaasti julistaa ja mainostaa uskontoaan julkisilla paikoilla samalla, kun muut uskonnolliset yhteisöt ovat vainon kohteena.
Ei-ortodoksiset kristilliset kirkkokunnat ovat menettäneet vuokrattuja kokoontumispaikkojaan kaupunki toisensa jälkeen. Tontteja ja rakennuslupia kirkkorakennusten rakentamiseen on lähes mahdotonta saada. Moskeijoita sen sijaan rakennetaan.
Luvan saanti suurten kristillisten ulkoilmakokousten pitämiseksi on osoittautunut käytännössä mahdottomaksi. Rajoite ei näytä vaikuttavan muslimien menoon. Muslimien rukouskokousta ei häiritty eikä estelty millään tavoin.
Venäjä tarvitsee evankeliumia
Venäjän evankelisilla seurakunnilla on vastuu 140-miljoonaisen kansansa saavuttamiseksi elämää mullistavalla evankeliumilla.
Seurakunnat ovat toistuvasti vedonneet IRR-TV:n jatkuvaan apuun tavoittaa maansa miljoonakaupungit missioiden välityksellä.
Tähän mennessä missiot ovat koskettaneet yli 30 kaupunkia ja aluetta Venäjällä. Lisäksi on tavoitettu koko Israel, Länsiranta, Gaza, koko Guyanan valtio Etelä-Amerikassa sekä TV-ohjelmien välityksellä Ukraina ja Kazakstan. Toista miljoonaa missiokirjaa on jaettu seurakuntien kautta. Noin 40 000 000 kansalaista on tavoitettu evankeliumilla yksin Venäjällä. Kaikki missiot huomioiden luku nousee 100 miljoonaan.
|