|
Suurkaupunkimissiossa Krasnodarissa, Novorossijskissa ja Maikopissa Etelä-Venäjällä tavoitettiin noin kolme miljoonaa asukasta marraskuussa. Krasnodarin alueella asuu yhteensä yli viisi miljoonaa ihmistä, joista noin miljoona Krasnodarin kaupungissa.
Missiosanoma näkyi ja kuului TV-kanavilla, radiossa, internetissä, lehdissä, kaduilla ja julkisissa kulkuvälineissä.
Seurakunnat ovat saaneet yli 10 000 kontaktia kaupunkilaisiin sielunhoitopuhelimen ja kadulla käytyjen keskustelujen kautta.
Esimerkiksi eräs lapsensa menettänyt äiti soitti itsemurhan partaalla missiotoimistoon. Hän sai avun ja pelastui itsetuholta.
Novorossijsk ja Maikop – sanoma joka kotiin
Mission toiseksi suurin kaupunki Novorossijsk on Venäjän Mustanmeren laivaston tukikohta. Novorossijsk oli turkkilaisten linnoitus vuoteen 1829. Nykyisin tässä sotilaskaupungissa asuu noin 300 000 ihmistä.
Kolmannessa merkittävässä missiokaupungissa Maikopissa elää 175 000 asukasta.
Pelkästään Novorossijskissa yli 3000 ihmistä vastasi missiosanomaan hyvästä Jumalasta, joka muuttaa ihmiselämän. Jokaiseen sotilaskaupungin kotiin tuotiin median kautta mahdollisuus vastata evankeliumin kutsuun.
Elonkorjuu alkoi
Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan elonkorjuun aikaa Etelä-Venäjällä, kun paikalliset seurakunnat aloittavat jälkihoitotyön.
Kaupunkimissiolla oli selkeä tilaus alueella. Etelä-Venäjä kärsii vakavista huume- ja alkoholiongelmista sekä perheiden hajoamisesta. Myös radikaali islam yrittää tunkeutua alueelle läheisestä Kaukasus-vuoristosta.
|