Kuvassa Pohjois-Kaukasiasta kotoisin olevia ihmisiä. Kuvituskuva
IRR-TV:llä juhlitaan 30 -vuotista medialähetystyötä maailman kansojen parissa eri kielillä. Artikkeli on laadittu Itäraportti-ohjelman pohjalta. Tällöin radiostudiossa olivat keskustelemassa toiminnanjohtaja Hannu Haukka, viestintäjohtaja Markku Tenhunen ja varainhankkija/kenttäpastori Ari Talja.
MARKKU: Edellisessä Itäraportti-ohjelmassa kerrottiin siitä, että olemme käynnistäneet ohjelmasarjan, joka jatkuu kesän yli. Kyse on siis 30-vuotisen medialähetystyön juhlavuodesta 2020 mm. vähemmistökansojen parissa, Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton alueella.
(Kuullaan pieniä pätkiä eri vähemmistökielien tekemistä ohjelmista)
MARKKU: Vähemmistökansoja on runsaasti, esim. suomensukuisia kansoja ja eri kieliä puhuvia.
ARI: Niitähän riittää! Ja tänään puhumme erityisesti näistä Kaukasian alueen kielistä. Kaukasia sijaitsee Aasian ja Euroopan rajalla, Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä. Pohjoisessa alue rajoittuu Manytsin laaksoon, ja etelässä Turkkiin ja Iraniin. Kaikki Kaukasian kansat eivät ole venäläisiä, vaan siellä on myös mm. Pohjois-Kaukasian kansat, mm. tsetseenit (suurin ryhmä) mutta kaikkiaan noin 40 eri kieltä. Siellä kieliryhmät ovat jakautuneet Etelä-Kaukasian kieliin (mm. Georgia), Luoteis-Kaukasian kieliin (mm. Kabardi) ja sitten Koillis–Kaukasian kieliin (mm. Tsetseeni). Jos ajatellaan aluetta uskonnollisesti, niin tsetseenit ovat sunnamuslimeja, mutta muutenhan siellä on paljon sitten mm. luonnonuskontoja.
MARKKU: Viime ohjelmassa kerroimme vähemmistökielistä, ja siitä, mitä Raamattu niistä sanoo. Hannu, avaisitko vielä tätä asiaa?
HANNU: Haluaisin lukea Ilmestyskirjan 7. luvusta kohdan, joka koskee juuri tätä ohjelmaa ja siellä erityisesti Johannesta Patmoksen saarella, joka kirjoittaa: ”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta”.”
Eräänä päivänä Jumalan valtaistuimen edessä seisoo suuri joukko, joka muodostuu Kaukasuksen kansoista. He ylistävät Jumalaa pelastuksesta, joka on tullut heille! Pelastuksesta, jonka puolesta te olette rukoilleet, ja työstä, jota olette kannattaneet kaikkina näinä vuosina!
MARKKU: Vaikka nyt katsommekin taaksepäin historiaan, niin edelleenkin vähemmistökielet ovat vahvasti IRR-TV:n työkohteena, eikö niin?
HANNU: Kyllä. Olemme voineet tehdä Kaukasuksen kansojen, suomensukuisten kansojen ja Aasian sekä Afrikan vähemmistökielien äidinkielellä lähetystyötä näinä vuosina.
MARKKU: Huikeaa! Minulla on tässä kirja: ”Vuosisadan Ihme Jatkuu”. Sen on kustantanut Aikamedia vuonna 2013. Luen tästä seuraavaksi pätkän. Luku on otsikoltaan: ”Tšetšeenien käsissä” (sivulla 233).
”Matkatoverini Carlos oli pienikokoinen tummatukkainen ja tummasilmäinen, joten hän ei erottunut ihmisistä, jotka kansoittivat seudun vuoristorinteitä ja tasankoja. Carlos oli amerikkalaisen Assemblies of God -yhteisön medialähetystyöntekijä Brysselissä, josta käsin hän teki lähetysmatkoja ympäri maailmaa. Hän oli huippukoulutettu TV–insinööri, joka oli asentanut sekä radio- että televisioasemia, lähettimiä ja antenneja. Olimme lähteneet matkalle erään länsimaalaisen varakkaan liikemiehen toivomuksesta tutkiaksemme mahdollisuuksia tehdä Kaukasuksella medialähetystyötä.
Kaikki tapaamisemme olivat takanapäin. Paikallisen kaupallisen tv-kanavan johtaja oli etsinyt kristillisiä ohjelmia kanavaansa varten ja kääntynyt IRR-TV:n puoleen. Hän tarjosi 6 tuntia päivittäistä lähetysaikaa. Kanavaa katseli 2 miljoonaa ihmistä, joista valtaosa oli muslimeja. Katselijoista oli lukumääräisesti eniten tsetseenejä, venäläisiä, ingusettejä ja osetteja, ja heille oli luvassa hengellisiä televisio-ohjelmia heidän omalla kielellään. Bussimme nytkähti liikkeelle Vladikavkazin linja-autoasemalta…”
Minä vähän lunttasin, teiltä ryöstettiin ainakin osalta lompakot?
HANNU: Siinä kävi monenlaista. Me olimme tutkimusmatkalla Carlosin kanssa ja hän siis oli siviiliammatiltaan Yhdysvaltain merivoimien lentotukialuksella viestintäinsinöörinä. Hän siis tunsi koko tämän alan erittäin hyvin. Uskovainen mies ja lähetystyön miehiä sydämeltään. Hänen kanssaan lähdimme tänne Vladikavkaziin tutkimaan mahdollisuuksia saada jalansijaa kristilliselle TV-toiminnalle. Olimme siis jo vuosia aikaisemmin toimittaneet eri kielillä Superkirja-sarjaa (52 parasta Raamatun kertomusta piirroselokuvina) näille kielille, ja nyt olimme Carloksen kanssa matkalla siellä.
MARKKU: Nyt on pakko lukea. Täällä kirjassa on nyt sellainen kohta, että kiinnittäkää turvavyönne!
”En ollut kertonut Carlokselle, mitä oli nähnyt edellisen illan televisiouutisissa. (sinä Hannu siis kirjoitat näin) Kauhukseni ruutuun oli ilmestynyt neljän ulkomaalaisen irtileikatut päät. Ne oli asetettu riviin lumihankeen. Miehet olivat teleliikenneinsinöörejä. Uutisankkuri kertoi, ettei brittiläinen matkapuhelinverkkoja valmistava firma ollut maksanut pyydettyjä lunnaita. ”Satuitko katselemaan hotellihuoneessa iltauutisia, Carlos?” kysyin varovaisesti valikoiden sanojani.”
HANNU: Olin itse majoittunut eri huoneessa kuin Carlos ja katsoin iltauutislähetyksen, joka oli tietenkin venäjän kielellä. Ja sitten yhtäkkiä kuvaruutuun tulee neljän miehen päät, jotka oli leikattu pois. He olivat samanlaisia radio– ja televisioinsinöörejä kuin Carlos, ja kauhuissani ajattelin, että ei kai Carlos vaan katsele televisiota! Me jouduimme menemään tuonne alueelle aikana, jolloin väkivalta oli tällaista silmitöntä sillä alueella. Länsimaalaisia otettiin kiinni siellä täällä ja sitten tapettiin (niin kuin tuossa luit). Minä seuraavana aamuna kysyin sitten aamupalalla ihan muina miehinä, että: ”Satuitko katselemaan iltauutisia?” Ja hän sanoi, että ”Ei”, että hän nukahti ajoissa. Ja minä vastasin siihen, että: ”Oikein hyvä asia”. Se oli helpotus minulle…
MARKKU: ”Olimme ajaneet noin tunnin verran pimeässä, kun bussi odottamatta jarrutti ja pysähtyi. Pysäkkiä ei näkynyt missään. Nousin puoliksi seisomaan yrittäen nähdä jonkun merkin pysähtymisen syystä. Bussin lyhtyjen edessä kulki siviilipukuisia miehiä. Heillä oli automaattiaseet kädessään. Painuin alas istuimelleni ja samalla annoin merkin Carlokselle lyyhistyä hieman alemmaksi. Yksi aseistautuneista miehistä nousi bussiin ja loi katseen matkustajiin ja poistui. Olimme ostaneet samana päivänä torilta karvalakit, joten päämme eivät mitenkään poikenneet muista.”
HANNU: Kyllä. Tämä oli semmoinen pieni kauhunhetki… Meidän kuskinamme näet piti olla sen Vladikavkazin televisioaseman johtoportaan väki. Puhe oli ollut siitä, että he henkilöautoillaan kuljettavat meidät Mineralnyi Vodyiin. Kyseinen kaupunki sijaitsi pitkän matkan päässä. Yllätys yllätys: suunnitelmat muuttuivat ja meidät laitettiin yleiseen linja-autoon. He toivottivat ”hyvää matkaa” ja tuli vaan sellainen pieni tunne, että tämä ei nyt ole hyvä merkki… ja kuten tuossa edellä kerroit, niin tämä linja-auto oli kulkenut muutaman tunnin (oli jo pimeää), kun yhtäkkiä se pysähtyy, ovet aukeavat ja sieltä tulee autoon sisälle aseistettuja tsetseenimiehiä, jotka alkavat tuijottamaan matkustajia. Sitten me Carloksen kanssa painuimme karvalakkeinemme matalaksi penkkien väliin. Onneksi nämä asemiehet eivät tulleet bussin perälle. Muuten olisi voinut matka tyssätä siihen.
ARI: Kuulostaa siltä, että on ollut paljon enkeleitä mukana matkalla, koska Hannu on kertomassa täällä studiossa näitä mielenkiintoisia lähetyskertomuksia.
MARKKU: Kyllä siinä varmaan viisautta tuli Jumalalta tähän tilanteeseen.
ARI: Varmasti.
HANNU: Se oli poikkeuksellinen ja pelottava hetki.
MARKKU: Rahat vietiin ja täällä lukee, että siellä sitten puuttui miliisi asiaan ja rahat palautuivat.
HANNU: Tämä linja-automatka katkesi kahteen kertaan, sillä ne aseistautuneet miehet perivät suojelurahaa autossa olevilta. Kaikilla ei ollut rahaa, mutta vaikka sitten mandariinipusseja tai mitä vaan, banaaneja vaikka. Matkustajat olivat kaupungista ostaneet elintarvikkeita ja muuta, ja olivat viemässä kotikyläänsä näitä herkkuja lapsille ja lastenlapsille. Ne otettiin pois, se oli sellainen maantievero.
Toisen kerran matka katkesi, kun saavuimme Mineralnyi Vodyin linja-autoasemalle. Meille tehtiin sellainen ansa. Kun saavuimme bussilaiturille ja nousimme pois, niin joku heitti mukamas vahingossa rahatukun silmiemme eteen maahan. Carlos otti rahat käteensä ja kysyi, kuka oli ne rahat tiputtanut. Hän oli rehellinen. Mutta se oli ansa: Häneltä otettiin rahat pois ja alettiin nostamaan kovaa meteliä. Minä tulin väliin ja kysyin, että mitä tapahtuu. Carlos selitti asian. Tsetseenisotureita alkoi siinä yön pimeydessä kerääntymään ympärillemme, ja minä kysyin, että mikä oli homman nimi. He rupesivat väittämään, että Carlos oli varastanut rahaa. No se rahatukkohan oli jo ties missä siinä vaiheessa! Meille tehtiin vaatimus, että meidän piti näyttää lompakkomme. Carlos ei suostunut siihen. Saartorengas tiivistyi tiivistymistään, 20 miestä ja tuimat tummat silmäparit siinä tuijottivat… Sanoin Carlokselle, että nyt on oikein sopiva hetki näyttää, että lompakossa ei ole niitä rahoja. Pienen taivuttelun jälkeen sitten hän otti lompakkonsa esille ja minä myös. Näytimme heille, että siellä ei ollut muuta sisältöä kuin omat rahamme. He alkoivat siinä taputtelemaan selkiämme, että he tekivät virheen, ja että anteeksi vaan. He lähtivät siitä, ja me jäimme Carloksen kanssa kahdestaan pimeälle linja-autoasemalle. Lähdin siitä ostamaan lentolippua Moskovaan, ja kun tulin lippukassalle ja virkailija sanoo lipun hinnan, niin kun katson lompakkooni, se onkin tyhjä! Virkailija toistaa lipun hinnan ja kysyy: ”nuori mies, mikä on ongelma? Mikä vaivaa? Minä kun en kuullut häntä ensimmäisellä kerralla. Ja sama juttu Carloksella: tyhjä lompakko.
Silloin rukoilin Jumalaa, että miten me pääsemme pois täältä?
Silloin se virkailijanainen sanoi minulle: ”Käänny minusta poispäin ja katso ulos, kun minä puhun sinulle nyt.”
Tämä nainen halusi auttaa meitä, mutta meidän piti tehdä varotoimenpide/harhautus siltä varalta, että meitä tarkkaillaan. Nainen otti puhelimen käteen, ikään kuin olisi puhunut siihen (vaikka puhui minulle). Hän sanoi: ”Kuuntele minua tarkkaan, teiltä on varastettu rahat. Nyt teidän täytyy mennä tästä rakennuksesta ulos ja rakennuksen toiselle sivulle. Siellä on poliisiasema, menkää sinne ja selittäkää mitä on tapahtunut. Sanokaa, että olette journalisteja, jotka tekevät tästä asiasta ison skandaalin, mikäli rahoja ei palauteta. Oletko ymmärtänyt?” Me menimme poliisiasemalle, ja poliisi oli vähän sellainen outo, joka vain kuunteli siinä. Sitten sinne tuli siviilipukuinen mies, joka halusi viedä minut ulos juttelemaan kanssaan. Hän kysyi, paljonko minulla oli ollut rahaa, ja millaisia seteleitä.
Sitten hän häipyi sinne yöhön. Seisoin Carloksen kanssa n. 20 minuuttia siinä poliisiaseman seinustalla. Luulimme, että meidät oli vain jätetty siihen.
Sitten tämä mies tulee takaisin, ja latoo meille meidän setelimme, kysyen, ovatko ne summaltaan ja näöltään meidän. Me myöntelimme. Sitten tämä mies vannotti meitä menemään läheiseen hotelliin ja poistumaan sieltä vasta sitten, kun lentomme lähtee.
Tämä oli osa sitä lähetystyötä, mitä tehtiin siihen aikaan.
ARI: Kyllä. Evankeliumin tähden pitää nähdä vaivaa ja joskus sitä joutuu jopa yllättäviin tilanteisiin, joissa pitää pyytää Jumalalta apua.
MARKKU: Tähän matkaan liittyy jotenkin Armenian piispakin?
HANNU: Kyllä. Mainitsen sen, että me saimme todella paljon palautetta Superkirja-sarjasta Kaukasuksen alueelta siihen aikaan. Kymmeniä tuhansia kirjeitä muslimeilta, jotka halusivat tietää lisää Jeesuksesta! Meitä lohduttaa kovasti se, että kaikki vaiva mitä sielläkin on nähty ja vaaratilanteet, jotka on läpikäyty, ovat olleet osa sitä kokonaisuutta. Ja hedelmää on tullut paljon.
MARKKU: Kaikki tämähän lähti siitä, että Moskovassa pidettiin mediakonferenssi, jossa joku tuli luoksenne kysymään: ”Onko meille tarjolla omalla äidinkielellämme mitään hengellistä?” Ja oikeastaan loppu on historiaa. Valtava määrä on painettu kirjoja, tehty vähemmistökielisiä televisio-ohjelmia, missioita ja jne.
HANNU: Siitä ensimmäisestä lähetyskonferenssista (joka pidettiin Pietarissa) muistan sen hetken, jolloin edessäni seisoi delegaatio vähemmistökielisiä neuvostoliittolaisia, jotka kysyivät tuon kysymyksen. Siitä lähti liikkeelle suuri prosessi, joka sitten myös käynnisti tuotannot monella eri kielellä Neuvostoliitossa ja sitten Venäjällä.
MARKKU: Voidaan sanoa, että aika uniikkia toimintaa! Ari, sinulla on siinä jokin Raamatun kohta auki.
ARI: Tulee mieleen Apostolien tekojen 2. luku. Jos ajatellaan, mitä tapahtui silloin kauan sitten Babyloniassa, kun ihmiset halusivat rakentaa tornin ja tulla Jumalan luokse. Jumala sekoitti kielet, sitä ennen oli ollut yksi yhteinen kieli koko maailmassa. Tuli helluntaipäivä ja kun Jeesus antoi tämän lähetyskäskyn, hän kielsi opetuslapsia lähtemästä liikkeelle ennen kuin he saisivat voiman korkeudesta. Kunpa olisin ollut ensimmäisenä helluntaina kuulemassa! Siellähän oli paikalla mainittu ehkä 15 eri kieliryhmää, jotka olivat kokoontuneet helluntaipäivänä paikalle. Ja tässä he kyselevät ja ihmettelevät ”Kuinka me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja?” Ja siinä tilanteessa Jumala päätti ikään kuin perua tämän kielten sekoittamisen kirouksen. Hän toi suuret tekonsa tiettäväksi näille kaikille eri kieliryhmille. Kun he lähtivät siitä eteenpäin omille alueilleen, niin evankeliumi lähti leviämään. Meillä on tämä sama Pyhä Henki tänäkin päivänä. Pyhä Henki on vuodatettu koko kristillisen seurakunnan päälle.
HANNU: Juuri niin. Alkaen evankeliumeista ja päättyen Ilmestyskirjaan, näyttää siltä, että Jumalan suuri tahto ja suunnitelma oli se, että evankeliumin Hyvä Sanoma kulkeutuu kaikille kansoille, heimoille ja kielille. Tämä teema siellä toistuu jatkuvasti, kirjasta toiseen. Seurakunnan tehtäväksi jäi se, että se viedään kaikille kansoille.
MARKKU: Jumala käyttää erilaisia ihmisiä tässä työssä.
HANNU: Katja Odentsova -niminen nainen sai näyn ja mobilisoi suuren joukon esirukoilijoita Kaukasuksella rukoilemaan alueensa puolesta, koska siellä oli vahva islamilaisuuden muuri ja se piti murtaa rukouksen voimalla.
MARKKU: Mistä tuli näky mediakoulutukseen?
HANNU: Neuvostoliiton seitsemänkymmenen vuoden ateistinen kausi oli jättänyt seurakunnat puille paljaille, koskien mediaa. Kaikki tiedotusvälineet olivat olleet seurakunnilta kiellettyjä. Neuvostoliiton hajottua seurakunnilla ei ollut mitään valmiuksia käyttää mediaa hyväkseen. Se kuitenkin oli suorastaan pakollista, jos halusi tavoittaa 300 miljoonaa ihmistä… Me järjestimme mediakoulutuksia eri puolilla Venäjää. Koulutimme seurakuntien nuorisoa tekemään televisio- ja radio-ohjelmia, mutta toteutimme myös muita monivuotisia koulutuksia eri puolilla Venäjää. Koulutuksiin osallistui arviolta varmasti tuhansia nuoria.
Tulee mieleen tässä hetkessä tuo Jeesuksen vertaus leivisköistä. Yhdelle annettiin viisi leiviskää, toiselle kaksi, kolmannelle yksi. Pitkän ajan kuluttua leivisköjen antaja tuli takaisin, ja pyysi tekemään tiliä siitä, millä tavalla he olivat käyttäneet heille uskottua omaisuutta (voidaan sanoa pääomaa, investointia ja sijoitusta). Sitähän se oli. Ja Jeesus sanoo sille, joka oli hankkinut 5 leiviskää lisää: ”Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, tule Herrasi iloon.”
Hän sanoo samat sanat myös sille, joka oli hankkinut kaksi leiviskää lisää. Kysymys on investoinnista, sijoituksesta. Siitä, mitä Jumala on antanut itse kunkin elämään. Eräänä päivänä me kaikki teemme tiliä niistä. Jumala tulee kysymään meiltä: ”Kerro minulle, mikä oli tuotto sille sijoitukselle, jonka minä sijoitin sinuun elämäsi aikana?” ”Mikä on tuotto?”
Me itse kukin joudumme vastaamaan siitä, millä tavalla olemme olleet Jumalan asialla tämän lyhyen ihmiselämämme aikana.
Emmehän me kaikki ole saarnaajia tai lähetystyöntekijöitä. Moni ihminen on esirukoilija ja toinen on kannattaja. Me voimme olla tässä työssä mukana eri tavoilla… Mutta yksi asia on varma: Jumalaa kiinnostaa tuotto – sinun ja minun elämässä. Tähän loppuun sanon: Antakoon Jumala itse kullekin sen ilon ja armon, että tuotto meidän elämämme kautta olisi suureksi iloksi Jumalalle, että Jumala voi myös hymyillä meille ja sanoa: ”Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, tule Herrasi iloon!”
IRR-TV:n toimitus / Sanna Kuipers
P.S. Voit mahdollisuuksiesi mukaan tukea IRR-TV:n maailmanlaajuista medialähetystyötä antamalla tukesi suurimman tarpeen viitteellä 8484 tästä linkistä. Jumala siunatkoon runsassti elämääsi.