Etelä-Sudanin presidentti osallistuu Juban missioon

Etelä-Sudanin pääkaupungin Juban suurkaupunkimission järjestävät tahot kokivat mieluisan yllätyksen, kun heimosotien riivaaman maan presidentti ja varapresidentti lupautuivat mukaan missioon puhumaan sovinnosta ja anteeksiannosta. Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir Mayardit ja varapresidentti James Wani Igga nähdään yhdessä mm. mission ulkomainoksissa ja TV-ohjelmissa. Asetelma on ainutlaatuinen, sillä presidentti edustaa dinka-heimoa ja varapresidentti nuer-heimoa....

Lue lisää >

10 vuotta missioita Israelissa

IRR-TV on järjestänyt suurkaupunkimissioita Israelissa jo 10 vuoden ajan. Missioiden vaikutuksesta maahan on syntynyt uusia messiaanisia seurakuntia ja suhtautuminen messiaanisiin uskoviin on muuttunut positiivisemmaksi. Ensimmäinen kaupunkimissio Israelissa käynnistyi vuonna 2008 kolmella kielellä: hepreaksi, venäjäksi ja arabiaksi. Mediakampanja oli täysin uusi evankelioimismuoto maassa, jossa Jeesukseen suhtauduttiin kielteisesti. Ennen kampanjaa tehdyt viralliset...

Lue lisää >

Tansaniassa tarvitaan muutosta

Dar es Salaamin suurkaupunkimissio siirtyi lokakuulta ensi vuodelle missiovalmistelujen viivästymisen vuoksi. Näillä näkymin missio pidetään maaliskuussa. Huumeongelmista ja köyhyydestä kärsivässä kaupungissa on suuri tarve evankeliumin muuttavalle voimalle. Tansaniassa on tehty kauan lähetystyötä, mutta lähetyskenttää riittää edelleen. Noin 40 % Tansanian ja 99 % maalle kuuluvan Sansibarin väestöstä on muslimeja. Suurkaupunkimission...

Lue lisää >

Uusi toimitalo tukee IRR-TV:n lähetystyötä

IRR-TV:n medialähetystyö on laajentunut viime vuosina voimakkaasti kotimaassa ja ulkomailla. Lisääntyneiden haasteiden ja kasvaneen henkilökunnan vuoksi IRR-TV rakentaa lisää toimitiloja, jotta työtä voidaan tehdä tehokkaasti. Uuden 2 200 neliön lisätoimitilan rakentaminen käynnistyi elokuussa. Studio- ja toimistotiloja sisältävän kolmikerroksisen rakennuksen pitäisi valmistua ensi vuoden aikana. Rakentaminen on pystytty aloittamaan kanadalaisten kristittyjen...

Lue lisää >

Rauhan sanomaa Itä-Ukrainan sotatoimialueelle

Itä-Ukrainan sotatoimialueelle suunnitellun mediamission valmistelut etenevät. Sodan tuhoista kärsivällä alueella tarvitaan niin toivon ja rauhan sanomaa kuin humanitaarista apua. Missio tulee kattamaan koko 350 kilometrin mittaisen sotatoimialueen rintamalinjan alkaen etelästä Mariupolista aina Slavjanskin kaupunkiin asti. Pastorit haluaisivat jatkaa missiota myös itään päin Luhanskin kaupunkiin. Tilanne on katastrofaalinen Itä-Ukrainassa tarvittaisiin niin...

Lue lisää >

Evankeliumia Sudanin ja Etelä-Sudanin muslimeille

IRR-TV on tuottanut jo vuosien ajan hengellisiä TV-ohjelmia Sudanin arabiaksi. Islamilaisessa Sudanissa moni muslimi tietää, kuka Jeesus on, mutta pelkää kääntyä kristityksi. Etelä-Sudanissa on vähemmän muslimeja, mutta heitä on silti vaikea tavoittaa. Sisällissodista kärsineessä Sudanissa on pieni kristittyjen vähemmistö. Muslimeja on lähes 97 % väestöstä. Etelä-Sudanissa kristittyjä on noin 60...

Lue lisää >

Pohjanmaan missiossa useita uskoontulleita

Maaliskuun ajan kestänyt Pohjanmaan, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan mediamissio tuotti hyvää hedelmää: moni halusi elämäänsä muutosta. Eri maakunnissa saatiin rukoilla monien etsivien puolesta ja monet tekivät uskonratkaisun. Kampanja yhdisti myös seurakunnat uudella tavalla. Järjestäjien iloksi missio sai kiitettävästi näkyvyyttä jopa valtamediassa. Vapaaehtoiset ovat kertoneet rohkaisevia terveisiä Pohjanmaalta: ”Tänään sain rukoilla yhden henkilön...

Lue lisää >

Itä-Ukrainan sotatoimialueella järjestetään missio syksyllä

Itä-Ukrainassa kärsitään edelleen sotatoimista. Sotatoimialueella olevat seurakunnat toivovat levottomuuksista huolimatta missiota rintamakyliin. He uskovat, että vain Jumala voi aikaansaada alueella rauhan ja sovinnon. IRR-TV valmistelee Mariupolin ja Slavjanskin seurakuntien pyynnöstä Itä-Ukrainan sotatoimialueelle laajaa mediamissiota. Kampanja sisältäisi rintamakylät 250 km pituisella rintamakaistaleella, jossa asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Alueen laajuus ja...

Lue lisää >

Missio tuo toivoa kärsivään Etelä-Sudaniin

IRR-TV järjestää yhteistyössä paikallisten seurakuntien heinäkuussa Etelä-Sudanin Jubassa suurkaupunkimission. Kampanjasta tekee haasteellisen kaupungin väkivaltaisuus. Mediamission järjestäminen levottomassa Jubassa on suuri ja vaarallinenkin haaste. Etelä-Sudanissa on kärsitty niin sisällissodista kuin nälänhädästä. Miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa. YK yrittää lievittää katastrofaalista tilannetta tuomalla maahan lääkkeitä, ruokaa ja vaatteita sekä avustushenkilökuntaa. – Naisten...

Lue lisää >

Raportti: Toiminnanjohtajan vierailu Neuvosto-Siperian kirjapainossa

Venäläisessä kirjapainossa on painettu jälleen uusi erä hengellistä kirjallisuutta Venäjän evankelisten seurakuntien jaettavaksi. Seurakunnat tilaavat jatkuvasti uutta materiaalia, vaikka evankeliointi on vaikeutunut huomattavasti. Tällä kertaa painosta tuli 500 000 Johanneksen evankeliumia, 108 000 missiokirjaa ja 50 000 Uutta testamenttia. Kirjat toimitetaan Siperiassa, Uralilla ja Venäjän Kauko-Idässä oleville evankelisille seurakunnille, jotka jakavat kirjoja alueidensa...

Lue lisää >