Hyvää Pääsiäistä

Hiljainen viikko on saanut tänä vuonna aivan uuden merkityksen. Jos pääsiäinen vielä vuosi sitten kokosi eri sukupolvet yhteen viettämään mukavaa keväistä juhlaa, koetaan yhteyttä nyt lähinnä puhelimien ja netin välityksellä. Hiljaista on.

Pääsiäisen sanoma on silti ajaton. Voidaan sanoa, että pääsiäinen on kristikunnan merkittävin juhla. Jouluna Vapahtaja syntyi, mutta pääsiäisenä hän saattoi loppuun sen tehtävän, jota varten hän maailmaan oli saapunut. Jeesus kuoli ristillä, että me saisimme iankaikkisen elämän. Hän ei kuitenkaan jäänyt ristille, ei edes hautaan. Tyhjä hauta todistaa, että kuolema on voitettu ja hän elää. Hänessä mekin voimme elää!

Pääsiäistapahtumien edetessä löydämme erilaisia ihmisiä. Näiden ihmisten suhtautuminen pääsiäisen tapahtumiin ja pääsiäisen päähenkilöön Jeesukseen, paljastaa paljon meistä ihmisistä.

Kansanjoukot

Palmusunnuntaina kansanjoukot olivat valmiita kruunaamaan Jeesuksen kuninkaaksi. He huusivat: ”Hoosianna, Hoosianna”. Tielle heitettiin palmunoksia ja vaatteita. Jeesus saapui nöyränä aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Porukan mukana oli helppoa huudella hoosiannaa. Oli hienoa olla voittajan puolella. Muutamaa päivää myöhemmin sama porukka oli kuitenkin valmis huutamaan: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse.” Kansanjoukon reaktio kertoo paljon meistä ihmisistä, jopa meistä kristityiksi itseämme kutsuvista. Kuinka monta kertaa me olemme ylistäneet häntä, huutaneet hallelujaa, hoosiannaa ja muita riemuhuutoja? Kuitenkin seuraavassa hetkessä ylistyksemme on vaiennut ja omilla sanoilla, teoilla ja asenteillamme olemme olleet lyömässä Kristusta ristiin. Koko olemuksemme on huutanut sanoin tai sanoitta: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse.”

Pontius Pilatus

Pilatus oli Juudean roomalainen maaherra, prokuraattori. Hänet kuvataan Raamatun teksteissä luonteeltaan hyväntahtoiseksi. Hän halusi tutustua Jeesukseen, josta oli kuullut puhuttavan paljon hyvää. Lopulta hän osoittautui heikoksi ja helposti johdateltavissa olleeksi johtajaksi. Pääsiäisenä maaherralla oli tapana vapauttaa yksi vanki, ja Jeesuksen ollessa oikeuden edessä Pilatus tarjosi kansalle valintaa Jeesuksen ja kapinallisen murhamiehen Barabbaan välillä. Ylipappien kiihottama kansanjoukko vaati Barabbasta vapautettavaksi. Pilatus pesi kätensä, tuomitsi Jeesuksen ja sanoi olevansa viaton Jeesuksen vereen. Kuinka usein me olemme pesseet kätemme muustakin kuin koronaviruksesta? Olemme paenneet vastuuta omista virheistä ja pahoista teoista. Sen sijaan että olisimme tunnustaneet vastuumme, olemme sysänneet sen toisten kannettavaksi. Pilatus syndrooma ei tunnu poistuvan vedellä ja saippualla.

Papisto

Papisto oli kiinnostunut teologisten kysymysten lisäksi omasta vallastaan ja hyvinvoinnistaan. Oli hienoa pitää kiinni saavutetuista eduista, jotka roomalaiset valloittajat olivat suoneet; oli itsenäinen temppelipalvelu, kansan kunnioitus ja ihailu. Eipä ollut toimeentulostakaan puutetta. Nyt yksi oppimaton puuseppä Nasaretista oli pistänyt kaiken hyrskyn myrskyn. Hän oli riehunut temppelissä, tulkinnut uudella kansaan uppoavalla tavalla pyhiä kirjoituksia. Hän oli ratsastanut voittajan elkein Jerusalemiin, huhuttiin hänen herättäneen kuolleenkin ja nyt toiset uumoilivat hänestä jo messiasta. Mies oli vaiennettava, ennen kuin roomalaiset puuttuisivat laajemminkin saavutettuihin etuihin. Jumalanpilkasta hänet pitäisi tuomita ankarimmalla mahdollisella rangaistuksella, ristinkuolemalla. Jos ihmettelemme papiston kylmää suhtautumista Jeesukseen, kumpi meidän edestämme väistyy valinnan hetkellä, Nasaretilainen puuseppä vai meidän saavutetut etumme, valmiit ajatusmallimme ja uskonnolliset systeemimme? Valitsemmeko toisin kuin papisto?

Opetuslapset

Opetuslapset olivat seuranneet Jeesusta kolme vuotta, he olivat olleet korkeamman luokan käytännön raamattukoulussa. Jeesus itse oli opettanut heille Jumalan sanaa, he olivat omin silmin nähneet, kuinka sairaita parannettiin, kansanjoukkoja ruokittiin, kuinka pahat henget väistyivät ja jopa kuolleita herätettiin eloon. Nyt Jeesus oli alkanut puhua jotain outoja edessä olevista vaikeuksista, ja siitä kuinka he tulisivat jättämään Jeesuksen. Pietari uhosi omaa uskollisuuttaan, hän varustautui miekoilla puolustamaan Jeesusta. Tiukan paikan tullen jokainen jätti hänet ja eniten uhonnut kielsi edes tuntemasta Jeesusta. Ei liene tämäkään toimintamalli meille täysin tuntematon?

Roomalainen sadanpäämies

Jeesus luovutettiin ristiinnaulittavaksi. Hänet oli ruoskittu, hänen kasvoilleen oli syljetty. Jo ennen ristiinnaulitsemista hän oli todella huonossa hapessa, pahoinpidelty ja runneltu. Ristillä häntä pilkattiin. Fyysisten kipujen lisäksi hän kantoi valtavaa henkistä ja hengellistä taakkaa harteillaan. Hänen päällään oli sinun, minun ja koko maailman kaikki pahuus. Hän kantoi syntimme omenavarkaudesta kansanmurhiin, raiskauksesta petokseen ja kaikkeen siltä väliltä.
Mies, joka oli ollut johtamassa vastaavia teloituksia kymmeniä, kenties satoja, oli nähnyt, jos jonkinlaista kapinallista ja rikollista samanlaisessa häpeällisessä teloituspaalussa, mutta hän ei ollut nähnyt mitään vastaavaa. Hän ei ollut nähnyt miestä, joka olisi rukoillut anteeksiantoa pilkkaajilleen ja teloittajilleen. Ristiinnaulittua Kristusta katsoessa roomalaisessa sotilaassa syttyi usko ja tunnustus. ”Hän oli totisesti Jumalan poika”!

Ristiinnaulittua Vapahtajaa katsoessa meidän tekemisillämme tai tekemättä jättämisillä ei lopulta ole merkitystä, hän on totisesti Jumalan poika!

Jeesus

Tarinan päähenkilö vaikuttaa ensikatsomalta todelliselta antisankarilta. Hän ei ratsastanut valloittajana komealla ratsulla, vaan saapui kulkuneuvoista halvimmalla, aasilla. Hän ei saapunut punaista mattoa kulkien juhla-aterialle, vaan oli valmis pesemään 12 oppilaan jalat. Hän antoi oman kassanhoitajansa kavaltaa itsensä 30 hopearahasta. Hän suostui taisteluitta pidätettäväksi, ei pitänyt edes kunnon puolustuspuhetta syyttäjiensä edessä. Silloinkin kuin hänellä olisi ollut valta kutsua apuun 12 legioonaa enkeleitä, hän kieltäytyi ja rukoili vain pilkkaajiensa ja pahantekijöiden puolesta. Hän tunsi itsensä ihmisten ja jopa Jumalan hylkäämäksi. Lopulta hän antoi henkensä, korahtaen ilmoille sanat: ”Se on täytetty”

Tämä näytti kaiken lopulta. Epäilen Saatanan hykerrelleen voittoaan ja hieroneen käsiään tyytyväisenä. Hän ei kuitenkaan tuntenut suunnitelmaa, joka Jumalalla oli ollut ennen aikojen alkua. Tuossa hetkessä rakennettiin uudenlainen yhteys syntiin langenneen ihmisen ja Pyhän Jumalan välille. Ristillä luotiin lopullinen rauha. Temppelin esirippu, joka esti ihmistä astumasta Jumalan läsnäoloon repeytyi ylhäältä alas asti ja pääsy Jumalan läheisyyteen oli valmistettu. Synnin palkka kuolema oli maksettu. Tuossa hetkessä Jumala itse sovitti ihmiskunnan synnit, että me voisimme päästä jälleen yhteyteen Jumalamme kanssa. Ristillä luotiin yhteys, siellä saatiin aikaan rauha ja ristillä valmistui syntiemme anteeksiantamus.

Todistuksena tästä Jeesus nousi kuolleista ja tänään hän elää! Tämän sanoman mukana ristinusko elää tai kuolee. Kristinuskossa ei ole kysymys oikeanlaisista lauluista, meidän mieltymyksistämme erilaisiin liturgioihin tai niiden puuttumiseen. Kristinuskossa ei ole kysymys meidän onnistumisestamme tai epäonnistumisesta pyhityselämässä, ei ole kysymys oikeasta avioliittokäsityksestä, tai siitä myydäänkö olutta kaupoissa vai Alkossa. Ensisijaisesti kyse ei ole edes oikeasta moraalista. Kysymys on siitä, mitä Kristus teki meidän puolestamme! Häneen uskomalla nämä muutkin asiat loksahtelevat paikoilleen, niin tässä ajassa kuin kerran ikuisuudessa. Hän elää!

Onni Haapala