Kestovoimaa elämään…

Kestovoimaa elämään…
Pääsiäinen on eilisen päivän muisto. Pitkäperjantai puhuu elämän kärsimyksestä, vastoinkäymisistä, epäonnistumisesta, hylkäämisestä ja kohtalosta. Pääsiäislauantai ei puhu mistään. Se on outo, tunnelmia herättävä päivä. Edellisenä päivänä Jerusalem oli huutanut Jeesuksen verta. Nyt se oli hiljentynyt ja kansanjoukot olivat hajaantuneet. Jeesus on kuollut. Oli lauantai.

Outoa, että lauantaille ei ole annettu nimeä. On kiirastorstai, pitkäperjantai, on pääsiäissunnuntai, mutta lauantai on se nimetön päivä.

Pitkäperjantai – ja pääsiäissunnuntai ovat olleet lukemattomien saarnojen, kirjojen, laulujen, runojen ja näytelmien aiheena. Molempia päiviä on tutkittu vuosisatojen ajan.

Evankeliumeissa kerrotaan monisanaisesti, mitä tapahtui lauantaita edeltävänä päivänä: se oli se päivä, jolloin Jeesus kuoli. Lauantaita seuraava päivä oli se päivä maailman historiassa, jolloin kuolema murskattiin ja haudan kahleet sekä kirous katkaistiin,

Mutta nyt ei ole kysymyksessä sunnuntai, eikä perjantai. Nyt oli lauantai… Se on päivä, jolloin rukoilemme, mutta vastausta ei tule. Se on päivä, jolloin sydän on murskana ja sirpaleina… lauantaina ei uskota, että toivoa olisi, että elämä koskaan palautuisi entiselleen.

Lauantai on se väliin putoava päivä – päivä epätoivon ja eloon virkoamisen välillä – sekasorron ja rauhan välillä – päivä huonojen uutisten ja hyvien uutisten välillä – päivä pimeyden ja valkeuden välillä. Niin, se välipäivä…

Evankeliumeissa ei kerrota mitään pääsiäislauantaista. On ainoastaan maininta roomalaisista sotilaista, jotka komennettiin vartioimaan Jeesuksen hautaa. Lauantai oli se päivä, jolloin ei tapahtunut mitään. Oli vain haudan hiljaista.

Jerusalemissa oli jäänyt jäljelle kourallinen, sisäisesti eksyksissä olevia Jeesuksen seuraajia.
Perjantai oli päivä, jolloin pahimmat painajaiset toteutuivat. Se oli päivä, jota kuvaa hyvin sana terrori. Silloin mennään adrenaliinin voimalla.

Mutta lauantai aamuna kun Jeesuksen seuraajat heräävät, kauhu on laantunut – ainakin hetkeksi adrenaliini on poissa. Se on aamu, jolloin todetaan, että pitää koota palaset ja pitää löytää jostain voimaa jatkaa eteenpäin.

Lauantai aamuna – pieni joukko, joka uskoi Jeesukseen, saattoi kokoontua hiljaisuudessa.
He muistelevat menneitä. Sitä ihmiset tekevät. He muistelevat, mitä hän sanoi, mitä hän opetti, mitä hän teki, kuinka hän kosketti ihmisiä ja he paranivat. He muistelivat, miltä tuntui, kun heitä tarvittiin. He kelasivat unelmiaan ja visioita. He aikoivat muuttaa maailman tämän miehen seurassa…

Mutta nyt on lauantai. He kenties miettivät, mikä meni pieleen? Mitä Jumalan nimessä oli tapahtunut? Sitä ei lausuttu ääneen, mutta sydäntä kalvoi ajatus: Oliko sittenkin niin, että Jeesus epäonnistui. Hänen yrityksensä oli ollut urhoollinen, mutta hänelle ei riittänyt tarpeeksi seuraajia, papisto ei siirtynyt hänen puolelleen, Rooman kanssa ei saatu aikaan rauhaa, tavallinen kansakaan ei ymmärtänyt hänen sanomaansa ja jopa omalta sisäpiiriltä puuttui rohkeus kriisin keskellä!

Meille kaikille on tuttu tuo lauantai.
Lauantai on se, jolloin unelmat kuolivat. Heräämme, ja olemme edelleen elossa. Pitää jatkaa eteenpäin, mutta ei tiedetä kuinka. Ja vielä pahempaa…ei tiedetä miksi…

Mutta miksi pääsiäiskertomuksessa pitää olla lauantai? Lauantai ei edistä tapahtumien kerrontaa millään tavoin. Voisimme kuvitella, että jos kerran Jeesuksen piti kuolla, jonka jälkeen hän oli nouseva jälleen ylös kuolleista, eikö olisi ollut jouhevampaa siirtyä perjantaista suoraan ylösnousemus sunnuntaiaamuun?

Monet elävät lauantaita. Lauantaina rukousvastausta ei tule. Lauantaille voisi antaa nimen ”kärsimys” joka saattaa kestää koko elämän ajan. Jerusalemissa, lauantai oli se päivä, jolloin ei tapahtunut mitään. Koettelemusten kohdatessa, on pitkäperjantai ja me huudamme Jumalan puoleen:” Jumala kuule minua, kuuntele! Vastaa minulle! Tee jotain! Sano jotain! Auta, pelasta!
Mutta ei vastausta tule…

Perjantain kauhun jälkeen on jäänyt kipu… Maailmamme on mennyt sekaisin. Hiljainen ääni sanoo, että Jumalakin on poissa.

Aviomies tai aviovaimo tahtoo pelastaa avioliittonsa hinnalla millä tahansa. Aviopuoliso ei kuuntele, eikä auta. Kumpikaan ei ole täydellinen. Mutta toinen tahtoo tehdä sen, mikä on oikein. Aviopuoliso ei vastaa. Lapset kärsivät. Taivas on hiljaa…

• Vanhemmat saavat tietää, että lapsella on parantumaton sairaus. He rukoilevat mutta hiljaisuus vastaa…Menetät työpaikkasi, ystäväsi tai terveytesi. Lapsesi on unelmasi. Mutta perjantaina unelmasi kuolee…

Mitä teemme lauantaina? Voittaako lopulta yö ja sen olosuhteet? Eikö sunnuntai koskaan tule kohdallemme?

Opetuslapset olivat lyötyä joukkoa. Rohkeus oli poissa. Pelko oli tullut tilalle, pelko siitä, mitä heille tapahtuu nyt, kun heidän johtajansa oli ristiinnaulittu. He eivät kyenneet näkemään sunnuntaihin saakka. Ylösnousemusaamu ei tullut mieleenkään. Maan päällä, asiat olivat juuri niin! Mutta, ei taivaassa!

Vielä lauantaina enkelivartio seurasi, kuinka Jumalan Pojan ruumis elottomana lepää käärittynä puhtaaseen liinavaatteeseen hautakammiossa. Mutta taivas oli jo antanut toimeksiannon seuraavalle aamulle – kuului käsky vierittää kivi pois tyhjän haudan suulta. Jeesus nousi kuolleista! Mikään valta eikä voima, ei maan päällä eikä taivaassa voinut estää ylösnousemuksen aamua! Ei silloin, eikä nyt! Ylösnousemusaamu koittaa myös sinulle! Se on Jumalan lupaus…

Psalmissa 30:6 on lupaus: “…ehtoolla on itku vieraana,
mutta aamulla ilo!” Suru saattaa hallita yötämme mutta se ei hallitse päiväämme.

Suru ei kestä iäti. Pilvet voivat peittää auringon, mutta ne eivät voi sammuttaa sen valoa!
Yö voi viivyttää päivän koittoa, mutta se ei voi voittaa sitä…Aamu on tulossa varmasti, kenties ei kovin nopeasti ja dramaattisesti, mutta aamu koittaa varmasti ja sen mukana myös ilo! Voiko olla, että Jumalan sanan lupaus koskee myös minun elämäni pimeätä yötä? Kyllä koskee!

Maria Magdalena
Opetuslasten joukossa Marian suru oli pohjaton. Luukas kertoo evankeliumissaan, että Jeesus oli vapauttanut Marian seitsemästä riivaajasta. Kärsimysluettelo oli pitkä. Marian elämään kuului mahdollisesti myös masennus, yksinäisyys, häpeä, pelko, hyväksikäyttö, hylkääminen ja siveettömyys. Numero seitsemän raamatussa täydellisyyden luku. Maria oli täydellisesti rikki, täydellisesti särkynyt.

Mutta Jeesus saapui hänen särkyneeseen elämäänsä. Jeesus lausui ainoastaan sanan ja riivaajat pakenivat sekä vainoavat henget katosivat. Jeesuksen tulo muutti kaiken. Maria oli Jeesuksen uskollinen seuraaja. Hän kuuli Jeesuksen opetukset, näki hänen ihmetekonsa, hän avusti ja tuki Jeesuksen työtä myös taloudellisesti (Luukas 8:3). Pitkäperjantaina hän oli ristin juurella. Hän kuuli vasaran iskut, kun hänen Mestarinsa naulattiin ristinpuuhun kiinni. Hän näki veren vuotavan, kun roomalaisen sotilaan keihäs puhkaisi Jeesuksen kyljen.

Perjantaina Maria näki Jeesuksen kuolevan. Lauantaina hän suri elämänsä suurinta surua. Kun sunnuntaiaamu koitti, Maria riensi haudalle.

Haudalle saavuttua Marian sydämessä oli kuoleman pimeys. Huonot uutiset muuttuivat vielä huonommiksi. Kivi oli poissa haudan suulta ja nyt Jeesuksen ruumiskin oli poissa. Maria seisoi haudalla ja itki elämänsä itkua. Marian elämässä oli tullut äkkipysähdys. Sydän oli sirpaleina. Se Jeesus, joka oli ajanut hänestä ulos seitsemän riivaajaa, oli murhattu, haudattu lainahautaan ja nyt vieläpä ruumis oli varastettu…

Ehkä myös sinun elämässäsi on ollut hetki, jolloin huono uutinen on äkillisesti muuttunut erittäin huonoksi uutiseksi. Suru on peittänyt elämäsi paksun sumun lailla. Etsit Jumalaa, mutta et löydö häntä! Kenties Maria Magdaleenan tarina on sinun tarinasi.

Marian pimeyteen koitti valo. Haudan suulla surunsa murtamana Maria kääntyy ja näkee miehen luullen häntä puutarhuriksi. Kun Maria ei häntä tuntenut, Jeesus tunnistautui kutsumalla häntä nimellä: ”Maria!”

Maria kääntyy ja huudahtaa ”Opettaja!” Mariaa nimellä kutsuva ääni kuului Hänelle, joka oli ajanut Mariasta ulos seitsemän riivaajaa. Se oli sama ääni, jonka Maria oli kuullut ensimmäistä kertaa ilman synnillistä sävyä tai epäpuhtaita aikeita.

Tuossa hetkessä Marian ilolle ei löytynyt rajoja. Maria tiesi, että koska Jeesus elää, riivaajat eivät koskaan palaisi hänen elämäänsä! Marian kokemus on samalla saarna jokaiselle surun murtamalle ihmiselle. Jos elät pitkäperjantain jälkeistä lauantaita, tiedä, että ylösnousemussunnuntai on tulossa.

Vaikka me emme tunnistaisi Häntä, raamattu vakuuttaa, että Hän kutsuu meitä nimellä. Jesajan kirjassa sanotaan: ”Katso, kätteni hipiään (kämmenelle) olen minä sinut piirtänyt!” Kyseessä ei ole holvissa oleva kortisto, vaan olet itse Mestarin kämmenelle piirretty. Hän tietää ja tuntee sinun tuskasi ja kipusi myös nyt koronavirusaikana…

Ylösnousemusaamu koitti Marialle ja miljoonille muille Kristuksen seuraajille. Pääsiäisen suuri ilosanoma on, että elämää murskaavan lauantain jälkeen koitti ylösnousemussunnuntai!
“Koskeeko tämä myös minua?”, saatat kysyä. Kyllä koskee. Vaikka tunteet eivät olisikaan mukana…jatkaa matkaasi tyhjälle haudalle…Avaa raamattusi…Viivy Jumalan sanan äärellä…Mietiskele lukemaasi tekstiä…Voit laulaa itseksesi sinua koskettaneen hyvän hengellisen laulun…Seurustele toisten uskovien kanssa…Sijoitu siten, että Jeesus löytää sinut helposti…Muista, että Puutarhuri saattaa olla sinunkin Vapahtajasi ja Pelastajasi.

Kyllä surut tulevat elämäämme. Ne tulevat jokaiselle. Suru saa silmämme kyyneliin ja mielen raskaaksi. Itkukin tulee, mutta niin tulee myös uuden elämän ilo – satavarmasti. Se on Jumalan lupaus! Pimeys ei kestä iäti, vaan tulee aamu ja aamun mukana toivo!

Toivotan sinulle siunattua pääsiäisen jälkeistä aikaa!

Hannu Haukka
IRR-TV:n toiminnanjohtaja