Mediamissiot tavoittivat Jerusalemin, Tel Avivin ja Haifan asukkaat

Vuosi oli 2008. Missiot Israelissa toteutettiin kolmella maan pääkielellä hepreaksi, venäjäksi, arabiaksi. Missiot tavoittittivat useita miljoonia israellilaisia ja tuottivat yli 70.000 puhelinsoittoa
Jerusalemissa, Tel Avivissa, Haifassa ja Länsirannan Arabien keskuksissa.

Venäjän kielellä Israelissa ainutlaatuisen kaupunkimission ensimmäinen vaihe toteutui huhtikuussa 2008.
Missiomainokset ilmestyivät maan venäjänkielisissä päivä- ja viikkolehdissä. Mainoksissa tarjottiin DVD-levyä, jossa kerrotaan Jeesuksen uhrikuolemasta Jerusalemissa Jumalan pääsiäislampaana maailman
synnin tähden – sekä juutalaisten
että pakanoiden puolesta.

Missio ylitti selvästi messiaanisten seurakuntien odotukset. Soittojen määrä kertoi, että Israelissa on kaipaus kuulla mitä profeetat sanovat Messiaasta.

Soittoja kaikkialta Israelista
Jerusalemin ydinkeskustassa sijaitseva missiotoimisto kirjasi tuhansia soittoa joissa tilattiin pääsiäistarina
DVD-levyllä. Soittoja tuli lähes jokaisesta Israelin kaupungista, mm. Jerusalemista, Jaffasta, Tel Avivista, Beershebasta, Haifasta, Nasaretista, Tiberiaksesta, Lodista, Netaniasta, Ashkelonista, Eilatista, Sederotista, Bet Seanista, Afulasta ja Ashdodista.

Jotkut messiaanisten seurakuntien pastorit arvelivat, että kampanja,joka perustuu lehti-ilmoituksiin, saattaa
parhaimmillaan tuottaa yhteensä 6–10 soittoa kauden aikana. Toukokuun ensimmäisen viikon loppuun
mennessä soitot olivat yllittäneet odotukset yli satakertaisesti!

Puhelimitse tilatut DVD:t vietiin henkilökohtaisesti kaikille halukkaille. Mikäli soittaja ei halua henkilökohtaista kontaktia, DVD lähetettiin postitse. Messiaaniset seurakunnat ottivat vastuun jakelutyöstä.
Lisäksi levyn tilanneille soitetaan takaisin, ja heidän kanssaan keskusteltiin.

Soittaja sai myös toisen DVD-levyn, joka sisälsi keskitysleireiltä selvinneiden uskoontulotodistuksia.
Keskitysleireiltä selvinneitä juutalaisia pidetään erityisessä kunniassa Israelissa.

Hepreankielellä ei ole ollut vastaavaa missiota
Jerusalemia kutsutaan papiston kaupungiksi kaupungin suuren ortodoksijuutalaisen väestön ansiosta.
Jerusalemissa missiosanoma sijoitettiin 180 liikennelaitoksen bussin kylkeen ja takaikkunan alle. Mainokset
toistuivat jättivideokuvaruuduilla yhteensä 100 000 kertaa kuukauden aikana. Lisäksi radio ja lehdet viestittivät samaa sanomaa.

Mission aikana pelkästään Jerusalemissa otettiin vastaan yli 500 missiokirjatilausta. Jerusalem Assembly seurakunnan johtava pastori Meno Kallisher kertoi, kuinka missio on vaikuttanut Jerusalemissa:
“Vuodesta 1948 lähtien Israelissa ei ole koskaan ollut sellaista evankelioimiskampanjaa kuin kahden viime kuukauden aikana, tarkoitan IRR-TV:n kampanjoita Jerusalemissa ja Tel Avivissa.
Se on aiheuttanut uskonnollisten juutalaisten keskuudessa sen, että he eivät ole vain puhuneet vaan he
ovat ottaneet myös voimakkaasti kantaa. Aikaisemmin ei ollut tällaista.”

Sanoinkuvaamatonta
Tel Avivin missiotoimistosta vastaava Dan Sered on maassa syntynyt ja kasvanut hepreankielinen juutalainen. Dan kertoi, että Tel Avivin toimisto sai hepreankielisiltä juutalaisilta yhteensä noin 50 000 puhelinsoittoa.

Osa oli vihamielisiä soittoja, mutta tuhannet muut ovat nyt jälkiseurannassa.
– Tämä on sanoin kuvaamatonta. Unelmamme on toteutunut! Jättivideoruuduissa (maanteiden varsilla)
lukee “Jeesus on Jeshua” Jeesuksen nimi täällä Israelissa on Jeshua.

Tällaista mediakampanjaa ei ole ollut koskaan ennen Israelissa. Ihmiset ymmärtävät selvästi, että puhumme Jeshuasta eli Jeesuksesta. Hän antaa pelastuksen. Ohjaamme ihmiset evankelioivalle
internetsivullemme. Ihmiset kaduilla näkevät mainokset busseissa ja ulkona olevissa TV-ruuduissa. Nämä ihmiset eivät ole ehkä koskaan nähneet nimeä Jeshua (Jeesus).

He eivät ole tienneet, että Jeshua on Jeesus. Se on aivan uskomatonta. Tämä on tienraivaamista, tabun
rikkomista. Ihmiset ovat soittaneet ja antaneet yhteystietonsa ja ilmoittaneet haluavansa tietää lisää.
He ovat ymmärtäneet sanomamme. He ovat valmiita vastaanottamaan evankeliumin sanoman.

Yllätyskutsu ykkös TV-kanavalle
Dan joutui haastateltavaksi Israelin päätelevisiokanavalle yhdessä rabbin kanssa. Kyseessä oli suosittu Israelin Kanava-2. Suorassa lähetyksessä viidentoista minuutin ajan Dan kertoi TV-yleisölle, miksi hän uskoi, että Jesajan 53. luvun messias on Jeesus.

Tietääkseni vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut Israelissa. Yhteensä 28 juutalaista rukoili Jeesusta elämäänsä sielunhoitopuhelimessa ennen ensimmäistä henkilökohtaista tapaamista. Eräs soittanut oli  selvinnyt Hitlerin keskitysleiristä.

Rikkaat naiset löysivät Jeesuksen
– Joukossa oli yhdeksän naishenkilöä varakkaista perheistä. Heidän filippiiniläiset kotiapulaiset kertoivat,
että työsopimuksen mukaan heillä ei ollut lupaa puhua uskonasioista isäntäväelle. He kertoivat, kuinka he olivat pitkään rukoilleet emäntiensä puolesta, jotka nyt olivat tulleet uskoon mission kautta!

– Dan kertoi, että tarkoituksena on toteuttaa missioita hepreankielisten keskuudessa myös Tiberiaksessa,
Tiveonissa, Akkossa, Karmielissa, Nasaretissa, Kiryat Shmonassa, Bet Sheanissa.

Itäportin toimitus

P.S. Lämmin kiitos esirukouksistasi ja tuestasi IRR-TV:n tekemän juutalaistyön hyväksi. Voit tukea mahdollisuuksiesi mukaan juutalaisen kansan saavuttamista evankeliumin sanomalla viitteellä 5050 tästä linkistä.