Sanaa ja ruoka-apua Etelä-Sudanin kärsivälle kansalle

Vaikka Juban suurkaupunkimissio loppui varsinaisesti jo viime vuoden puolella, Jumalan Sanaa jaetaan edelleen kiinnostuneille. Lisäksi IRR-TV jatkaa Etelä-Sudanin vähäosaisten auttamista.

Jumalan Sanan kylvö jatkuu edelleen Etelä-Sudanissa. Kiinnostuneille jaetaan jakelupisteiden kautta missiokirjoja ja lukutaidottomille viedään Across-järjestön toimesta audiolaitteita, joihin on talletettu Etelä-Sudanin arabiaksi, dinkaksi, nueriksi ja bariksi mm. evankeliumi, muutostarinoita ja opastus uskontielle.

– Missio on ollut kokonaisvaltainen. Se on pyrkinyt tavoittamaan myös kaikki syrjäkylät ja sellaiset paikat, joihin valkoinen mies ei pääse turvallisuussyistä menemään, sanoo IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

Ruoasta ja lääkkeistä on pulaa

IRR-TV on toimittanut Etelä-Sudaniin myös humanitaarista apua mm. vuoden 2018 joulukeräyksen tuotolla.

– Kiitämme kaikkia, jotka ovat antaneet siihen tarkoitukseen. Se on ollut suuri asia, Haukka kiittää.

Niilin keskus -avustusjärjestöä johtava Nasser ruokkii ja vaatettaa tuhansia eteläsudanilaisia lapsia.

Apua on välitetty kolmen yhteistyökumppanin kautta. Yksi tahoista on ollut mission järjestänyt Etelä-Sudanin Kirkkojen Neuvosto, jonka välityksellä on toimitettu ruoka-apua. Lisäksi IRR-TV on avustanut River Nile Centeriä (Niilin keskus) ja True Light Ministryä (Totinen valkeus -järjestö).

Niilin keskusta johtava Nasser tekee työtä tuhansien lasten parissa.

– Toimitamme heille rahaa, jolla he voivat ostaa paikan päällä ruokaa, vaatteita ja jonkin verran lääkkeitä. Se on valtavan hienoa työtä.

Tuhannet orvoiksi jääneet Etelä-Sudanin lapset tarvitsevat apua.

Afrikan Äiti Teresa

True Light Ministryä johtaa Afrikan Äiti Teresaksi kutsuttu Mari. Hän on avannut klinikoita, joista sairaat saavat hakea lääkeapua. Hän myös ruokkii ja vaatettaa lapsia.

Kun Mari kuuli saavansa lisää avustusta, hän itki, sillä tarvikkeista alkoi olla pulaa.

– Mari oli kutsunut kaikki lapset koolle ja sanonut, ettei voi pyytää rahaa ihmisiltä, mutta he voivat pyytää sitä Herralta. Jumala vastasi heidän rukoukseensa hyvin nopeasti ja apu tuli juuri sopivaan aikaan, kertoo IRR-TV:n arabiosaston johtaja Hani.

– Etelä-Sudanissa on suuri avuntarve. Tuhannet lapset ovat kodittomia orpoja ja monet ovat hyvin sairaita, koska ei ole lääkkeitä. Siksi tämä auttamisprosessi jatkuu pitkään.

Voit tukea Etelä-Sudanissa tehtävää työtä lahjoitussivumme kautta. Kiitos lahjastasi!