Venäjän lähetystyö elää vaikeita aikoja

Presidentti Putinin kesällä 2016 allekirjoittama terrorisiminvastainen laki näyttää toimivan juuri kuten Venäjän hallitus oli sen suunnitellut. Evankeliset seurakunnat ovat joutuneet uuden lain tähtäimiin. Laki luokittelee Raamatulle uskolliset seurakunnat terrorismia harjoittaviksi yhteisöiksi.

IRR-TV:n venäjänkielisen osaston edustajat Andrei Motinga ja Yuri Ananiev kertovat Tambovissa toimivasta lähetystyöntekijästä Sergei Stepanovista, joka joutui oikeuteen ja tuomittiin Jarovajan lain mukaan 10 000 ruplan sakkoon, koska hän oli kutsunut nettisivuillaan ihmisiä pääsiäisjumalanpalvelukseen. Syytteen mukaan hänellä ei ollut oikeutta “harjoittaa lähetystyötä”.

Moskova kontrolloi mediaa

Motingan ja Ananievin näkynä on, että seurakunnista tulisi paikallisia mediakeskuksia – ei pelkästään koskien uskonnollista elämää, vaan myös sosiaalisia ongelmia.

Venäjällä uutiset ja muu tiedon jakaminen on otettu pois alueelliselta medialta ja keskitetty Moskovaan. Siellä päätetään, mitä Venäjän kansalaiset tietävät.

– Todellista paikallista journalismia ei enää ole olemassa. Tahdomme täyttää tämän tyhjiön evankeliumilla. Myös seurakunnat pyrkivät tekemään samoin.

– Tavoitteemme on, että seurakunnat voisivat julistaa Jumalan sanaa. Mutta heidän suunsa suitsetaan.

Aseistautuneet sisäasiainministeriön erikoisjoukot iskivät toukokuussa Novosibirskissa adventistien rakentamaan keskukseen. Se on sittemmin takavarikoitu ja hajotettu.

Baptistien teologinen opisto suljettiin

Aseistetut sisäasiainministeriön erikoisjoukot (OMON) ovat keskeyttäneet jumalanpalveluksia ja pidättäneet pastoreita puhujalavalla, kuten kävi toukokuussa Novosibirskissa. Siellä seurakunnan rakentama toimitila myös hajotettiin.

Keväällä Moskovan Baptistiliiton kaksi raamattuopistoa joutuivat valtion syyniin. Toinen niistä on jo suljettu, koska niillä ei ole valtion hyväksyntää opettajien ulkomailla suoritettujen tutkintojen vuoksi. Näin seurakunnilta riistetään mahdollisuus tarjota pastorikoulutusta nuorille ja saada omista riveistään hyviä, teologisesti päteviä pastoreita.

Kuntoutuskeskuksia suljetaan

Myös kristillisiä kuntoutuskeskuksia on suljettu. Erikoisjoukot ovat hyökänneet keskuksiin ja pidättäneet johtajat iskemällä pään lattiaan. Heitä on potkittu, kuulusteltu ja uhkailtu.

Hiljattain duuma hyväksyi lakiedotuksen, jonka mukaan kuntoutustoiminta kielletään toimiluvan puuttuessa. Kaliningradissa kuntoutuskeskus sai sakot, koska siellä rukoiltiin aamuisin ja luettiin päivän päätteeksi Raamattua. Myös tässä tapauksessa viitattiin Jarovajan lakiin ja ilmoitettiin, että keskuksessa harjoitetaan lainvastaista lähetystyötä.

Sisäasiainministeriön erikoisjoukot ovat hyökänneet myös kristillisiin kuntoutuskeskuksiin, joissa autetaan huumeriippuvaisia vapautumaan huumeista.

Netissä evankeliumia

IRR-TV perusti viime vuonna nettikanavan, joka antaa Venäjän seurakunnille mahdollisuuden saarnata evankeliumia ja ilmaista toistaiseksi vakaumustaan.

– Loimme alustan, jonka kautta seurakunnat kertovat olemassaolostaan. Sen kautta ne voivat saarnata evankeliumia, kertoa itsestään ja puolustaa vakaumustaan. Mahdollisuudet ovat käyneet vähiin Jarovajan lain voimaantulon jälkeen.

IRR-TV tuottaa mm. perheohjelmia sekä Seurakunta ilman seiniä -ohjelmasarjaa. Ohjelmista on tullut paljon hyvää palautetta.

– Venäjän internetverkko voidaan eristää ulkopuolisesta maailmasta, mutta työ ei pysähdy. Me tulemme syöttämään ohjelmia eri toimipisteistä.

– Tärkeintä on se, että ihmisillä olisi mahdollisuus kuulla evankeliumi sekä kriiseihin ja ongelmiin uskon myötä apua saaneiden todistuksia ja että he löytäisivät sielunrauhan.

Superkirjan kylvö

Andrei Motinga löysi itse aikoinaan uskon katsoessaan Moldovassa IRR-TV:n välittämää Superkirja -tv-raamattusarjaa. Nyt hän on itse tekemässä kristillisiä ohjelmia venäläisille.

– Me kylvämme Jumalan Sanan siemeniä, muttemme säätele sitä. Tiedämme, että Venäjän sensuurilaki varastaa osan siemenistä. Osan siemenistä tukahduttaa Kremlin medioiden aivopesu, mutta osa siemenistä putoaa hyvään maaperään ja ne tuottavat 30–40-kertaisen sadon.

Irkutskin, Burjatian sekä Jakutskin alueille jaettiin keväällä 100 000 Johanneksen evankeliumia sekä 25 000 Uutta testamenttia.

Missiokirjoja Siperiaan

Venäjän evankeliset seurakunnat ovat jakaneet suuret määrät kirjallisuutta Siperiassa. Tammi-helmikuun aikana painettiin 100 000 Johanneksen evankeliumia sekä 25 000 Uutta testamenttia lisää. Kirjat ovat menneet jakeluun Irkutskin, Burjatian sekä Jakutskin alueille. Burjaatinkielinen missiokirja on parasta aikaa käännettävänä.

Juri Ananiev tutkii painojälkeä.

– Meillä on tällä hetkellä aikamoisia tilauksia. Venäjän seurakunnat ovat tilanneet lisää Uusia testamentteja, Raamattuja ja Johanneksen evankeliumeja, Ananiev kertoo.

Kirjallisuus menee jakeluun sellaisilla alueilla Venäjällä, jossa kansalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ostaa kirjallisuutta itselleen.

– Pyydän, että muistaisitte rukouksin näitä kirjallisuusprojekteja.

Mediaa ei saa unohtaa

Andrei Motinga vetoaa, että kaikki osallistuisivat Jumalan valtakunnan evankeliumin siemenen kylvöön.

– Nykyään nettiaikakautena tämä kylvö on helppo toteuttaa. Siksi kehotan seurakuntia myös Suomessa panostamaan mediaan, sosiaalisiin verkkoihin ja televisiotuotantoihin. Suomen mediassa on sanan- ja mielipiteenvapaus, Venäjällä sitä ei ole.

Netin kautta tavoitetaan moninkertainen määrä ihmisiä suuriin evankelioimistapahtumiin verrattuna. Se on myös suhteessa paljon halvempaa.

– Kehotan kaikkia osallistumaan IRR-TV:n nettikanavan toimintaan esirukouksin ja taloudellisesti. Näin mahdollistamme miljoonien ihmisten tavoittamisen evankeliumilla.

 

Lue koko juttu uusimmasta Itäportti-lehdestä.